Kulttuurijulkaisu Balladi esittelee taidetta ensisijaisesti pienilevikkisiltä kustantamoilta, levy-yhtiöiltä ja harrastajaryhmiltä

 

Minä rakastan taidetta. Siksi minä olen huolissani.

Kirjallisuus on muuttunut. Monilta osin sanataiteemme pohjan luonut runous on hälyttävästi supistumassa. Runokirjat eivät mahdu enää entiseen tapaansa kustannusohjelmiin, runouden kuuluessa marginaaliin. Runokirjoja nostetaan esiin vähenevissä määrin. Tämän ajatuksen ympärille Balladi-lehti teki lupauksen julkaista viikoittain runokirjojen esittelyjä. Haluan tehdä osani työssä, jonka koen henkilökohtaisesti suomalaisen sanataiteen tämänhetkisesti tärkeimmäksi elvytystehtäväksi.

Myös musiikki on ottanut omituisen muotonsa. Listaykköset ja soitetuimmat musiikkikappaleet saavat usein taustalleen jättimäisen mainoskoneiston. Yritystenväliset suhteet ja yhteistyöt eivät aina tunnu sattumanvaraisilta. Moni pienemmän levikin artisti puhuu samasta ongelmasta: yleisön tietoisuuteen on hankala päästä, radiosoiton ollessa liki mahdotonta. Se on sääli, keskuudessamme liikkuu nimittäin mitä suuremmalla varmuudella uudenajan Leskisiä ja Sundqvisteja – kirjoittajia, joilla on painavaa ja yhteiskunnallisesti tärkeää sanottavaa. Meidän ei ole koskaan syytä vähätellä sitä yhteisöllisyyttä ja hyötyä, jota korkeatasoinen lyriikka parhaimmillaan suo. Valitettavaa totuutta ei kuitenkaan saisi sanoa ääneen, vaikka moni saman asian allekirjoittaakin. Tuntuu, kuin lyriikalla ei enää olisi samalla tavalla merkitystä, kuin ennen oli. Moni nykyaikainen hitti kuulostaa syntyneen samoja hittipalikoita yhdistellen.

 

Balladi-lehti perustettiin kahden ajatuksen ympärille. Ensimmäinen ajatus perustuu tavalliseen ihmiseen – sellaiseen, jonka tarinat eivät mahdu suurilevikkisiin lehtiin. Toinen, lehden kulttuurijulkaisuja kannatteleva ajatus perustuu edellä mainittuihin ongelmiin. Moni taiteilija ei saa näkyvyyttä, tehdessään julkaisunsa joko itse tai pienilevikkisten kustantamojen kautta. Se on ymmärrettävää – mainontaan ja viestintään ei ole taloudellista mahdollisuutta.

Balladi on ottanut päätehtäväkseen suomalaisen runouden tukemisen. Vastaanotettuamme paljon palautetta tämän tehtävän tärkeydestä, olemme päättäneet laajentaa linjojamme. Jatkossa Balladi nostaa runoesittelyjen vierelle myös musiikkia, elokuvia, teatteria ja muuta taidetta. Ensisijaisesti haluamme nostaa esiin niitä julkaisuja, jotka kuuluvat pienempiin marginaaleihin ja joiden mainostamiseen tekijöillä ei ole taloudellisia resursseja.

Myyntimäärät eivät määritä sitä, mitä Balladissa julkaistaan. Tärkeä painopisteemme on suomalaisessa sanataiteessa ja siksi esiteltäväksi valitaan erityisesti niitä tuotoksia, joissa sanataiteella on merkittävä rooli.  Yksikään teos ei ole liian pieni tai suuri, jos se on kirjoittajallensa tärkeä.

Balladi toimii jatkossakin omakustanteisesti, eikä sen tekstejä ohjata ulkopuolelta. Tämä takaa sen, että saamme itse tehdä päätöksen siitä, millaisia teoksia lehtemme nostaa esiin ja millaisia sanoja käytämme niistä kertoessamme. Minä uskon, että vapaus ja riippumattomuus antaa mahdollisuuden kertoa tarinan mahdollisimman pyyteettömästi.

 

Taide ei ole muuttunut. Taide elää ja hengittää. Se on tehty meille turvaksi ja suojaksi, ystäväksi ja rakkaaksi.

Sanataide tulee muuttamaan auttamattomasti muotoaan, mikäli vain mainosbudjettien mukaiset myyntimäärät määrittävät taiteen tunnettuuden. Sinä voit tehdä tärkeää työtä taiteen tukemiseksi, kertomalla kaverillesi mitä hyvää kuulit ja näit.

Laita sana kiertämään. Sanataidetta tarvitaan vielä.

 

Tampereella 23.8.2017

Linda Huhtinen

 


 

Oletko runoilija, muusikko, kustantaja tai taiteentekijä? Koska pienilevikkisen taiteen löytäminen ja tunnetuksi tekeminen on toisinaan haastavaa, otamme vastaan teoksia ja viestejä myös tekijöiltä itseltänsä. Tämä koskee myös omakustanteita. Mikäli haluat esitellä meille teoksesi, laita sähköpostia osoitteeseen: linda@balladi.fi ja me kerromme tarkemmat ohjeet.

 


 

 

 

VALIKKO