SAA EDESSÄIN KÄÄNTYÄ TUULET


Teksti: Effiina Jalonen Kuvat: Linda Huhtinen / Balladi.fi


 

SAA EDESSÄIN KÄÄNTYÄ TUULET

 

Tämä on neljäs kirjoittamani versio tästä tekstistä. En ole pystynyt julkaisemaan aiempia versioita, koska minua pelottaa. Olen lisännyt, poistanut ja taas lisännyt sanoja ja lauseita, mutta nyt minulla ei ole enää muuta vaihtoehtoa kuin antaa mennä. Minua pelottaa suunnattoman paljon julkaista tämä kaikkien luettavaksi. Niin paljon, että minua itkettää. Kerroin eräälle ystävälleni kirjoittavani tätä, ja hän kysyi, olenko varma, että haluan antaa tämän osan elämääni kaikkien luettavaksi.

En pelkästään halua, vaan minun on pakko. Minun on pakko saada nämä asiat ulos itsestäni, jotta voin päästää irti ja jatkaa eteenpäin.

Tämä on osa minun elämääni ja tämä tarina on minun.

Tämä on kertomus peloistani, huonoista puolistani ja kipeistä hetkistäni. Ihmiset voivat käyttää tätä aseena minua vastaan ja tuomita minut tapaamatta minua. Mutta sellainen minä olen – pelkään, mitä muut minusta ajattelevat – ja se on kaikkein suurin pelkoni.

Muiden ihmisten hyväksynnän tavoitteleminen teki minusta suorittajan, täydellisyyden tavoittelijan ja ajoi minut 20-vuotiaana syömishäiriöön asti. Tässä kirjoituksessa kerron teille tapahtumasta, joka johti itsetuntoni lopulliseen romuttumiseen – tapahtumasta, jonka takia minun on nykypäivänä vaikea kohdata uusia ihmisiä, esiintyä yleisön edessä tai avata suutani, jos paikalla on paljon ihmisiä. Tämä kyseinen asia ei ole lainkaan tavaton. Se on surullisen yleinen ja arkipäiväinen, mutta siitä puhutaan liian vähän.

Minä olen päättänyt puhua. Puhua kovaan ääneen, vaikka kuulen kuinka sillat roihuavat takanani.

Nyt minä aion kertoa teille kaiken.


Kaulassa puristaa ja silmiin nousevat kyyneleet, joita on turha yrittää estää. On kesäinen kaunis iltapäivä ja housuni ovat tahriintuneet punaviinimarjoista ja mullasta.

”Itkupilli!”

Naapurin lasten kanssa pelattu kirkonrotta päättyy minun osaltani siihen, että juoksen itkien kotiin.

Tällainen minä olen ollut jo lapsena. Olen liian herkkä, otan kaikki asiat liian henkilökohtaisesti, enkä kestä vastoinkäymisiä. En osaa ottaa vastaan kriittistä palautetta ja pelkään, että minulle huudetaan tai sanotaan pahasti. Itsetuntoni on liian heikko kestääkseen minuun kohdistuvia negatiivisia asioita.

Tunnen liian vahvasti niin ilot kuin surutkin. Tunteistani on käytössä usein vain kaksi ääripäätä –  joko sieluni täyttävä räiskyvä ilo tai vastapainona pohjaton suru ja voimattomuus. Elämäni olisi varmasti helpompaa, jos tuntisin vähemmän.

Minulla on pakonomainen tarve miellyttää muita, koska pelkään, ettei minusta pidetä. Tämä tarve on romuttanut kaikki parisuhteeni, koska olen keskittynyt toisen ihmisten hyvinvointiin niin paljon, että olen lopulta unohtanut itseni.

Pelkään, että minusta ei pidetä ja pelkään, että minut tuomitaan. En ole koskaan kuulunut niihin suosittuihin tyyppeihin missään ryhmässä, vaan olen ollut se hieman omituinen, liian kovaääninen ja mahdottomia asioita haaveileva tyyppi. Aina, kun olen uusiin ihmisiin tutustuessani panostanut siihen, että minusta pidettäisiin, olen joka kerta epäonnistunut.

Ajattelen usein, ettei minusta ole mihinkään. Epäröin edes yrittää, koska pelkään epäonnistumista niin paljon. Pelkään, että mokaan ja nolaan itseni pahasti ja tunnen suurta häpeää jopa pienistä virheistä.

Uskon liian sinisilmäisesti ihmisen hyvyyteen. En suostu ajattelemaan, että joku haluaisi tietoisesti pahaa toiselle ihmiselle ja siksi minua on helppo huijata. Ihmisten pahuus on minulle todella vaikea käsite.

Minä todella uskon olevani vääränlainen, hölmö ja riittämätön.

Isoin rikokseni on kuitenkin tämä, mitä seuraavaksi kerron.

Minä nimittäin esitän vahvempaa kuin olen.

Läheisille ystäville voin olla rehellisesti oma itseni, mutta tutut ja ensikertaa tapaamani ihmiset pitävät minua vahvana ja itsevarmana. Olen huijannut liian monia ja tehnyt samalla itselleni karhunpalveluksen. Nyt tämän kaiken on aika muuttua.

Näiden kaikkien huonojen puolieni takia minä olen aina ollut liian helppo uhri kiusaajille. Olen tullut kiusatuksi ja syrjityksi useamman kerran lapsuudessa ja nuoruudessa, mutta viimeisin ja pahin tapaus murskasi viimeisetkin rippeet itsetunnostani. Se tapahtui nimittäin aikuisiällä – paikassa ja tilanteessa, jossa en sitä ikinä kuvitellut tapahtuvan.

Ja sen takia olen tässä, myöntämässä kaiken ja kertomassa sinulle tämän ikävän tarinan. Olen antanut kiusaajalleni anteeksi ja seuraava askeleeni on unohtaa kaikki se, mitä silloin tunsin ja koin. En halua muistella menneisyyttäni katkerana ja uskon todella, että kiusaajanikin on pohjimmiltaan hyvä ihminen.

Tämä on se osa tätä kirjoitusta, joka on ollut minulle kaikkein vaikeinta kirjoittaa. Kyse on niinkin rankasta asiasta kuin ihmisen kyvykkyydestä julmuuteen ja primitiivisestä vallanhimosta. Miten voisin kirjoittaa tästä niin, etten vaikuta katkeralta ja huomionhakuiselta uhrilta? Uskon, että tämä kysymys on isoin syy, miksi tästä aiheesta ei puhuta julkisesti. Pelko siitä, että leimautuu katkeraksi valittajaksi on liian suuri.

Minulla ei ole muuta vaihtoehtoa kuin kertoa totuus sellaisena kuin minä olen sen kokenut. Minun on pakko kertoa totuus, jotta muut kiusatuksi tulleet eivät joutuisi sietämään sellaisia asioita kuin minä kerran jouduin. Toivon, että muut osaavat olla rohkeampia kuin minä eivätkä lannistu kiusaajan edessä.

Minun kiusaajani oli todella karismaattinen persoona ja pidin häntä aluksi hyvänä tyyppinä. Hän toimi monissa luottotehtävissä ja sai useita tunnustuksia työstään ja osaamisestaan. Ei siis ole ihme, että hän sai kerättyä ympärilleen oman joukkonsa ihmisiä, jotka luottivat häneen ja uskoivat hänen mielipiteensä olevan ainoa oikea – joukon, joka hiljaa hyväksyi kaikki hänen tekonsa.

Hän ei sietänyt sitä, jos joku muu toimi johtajan roolissa eikä hän osannut iloita toisten menestyksestä. Minäkään en tosin osannut koskaan iloita hänen menestyksestään, koska mielestäni kiusaajat eivät ansaitse tunnustuksia tiimityöskentelytaidoistaan.

Kiusaajani toiminta oli pelottavan systemaattista ja hän valitsi silmätikukseen aina yhden ihmisen kerrallaan. Minun vuoroni  koitti noin puolen vuoden päästä tutustumisestamme.

Kiusaaminen oli julkista vähättelyä ja alistamista, jokaisen sanani ja tekoni kritisoimista ja porukan ulkopuolelle sulkemista. Aluksi olin lähinnä hämilläni enkä ymmärtänyt mistä tällaiset hyökkäykset minua kohtaan johtuivat. Olinko pahoittanut kiusaajani mielen ja oliko hän sen vuoksi minulle vihainen? Olimme kuitenkin aluksi tulleet keskenämme hyvin toimeen. Kiusaamisen jatkuessa huomasin, että kyseessä oli jotain syvempää inhoa minua kohtaan ja kylmää järjestelmällisyyttä – pahuutta, jota en voinut käsittää.

Aluksi jaksoin taistella vastaan, mutta lopulta luovutin. Yritin puhua muille asiasta, mutta sain vastaukseksi vain tyhjiä lauseita, kuten ”älä ota sen sanoja niin itseesi”. Miten voin olla ottamatta, kun kaikki mitä sanon tai teen murskataan kaikkien ihmisten edessä tuhansiksi sirpaleiksi? Yritin jopa puhua tästä kiusaajalle itselleen, mutta hän ei suostunut kuuntelemaan minua.

Vuoden jälkeen en jaksanut enää. Ulkoistin itseni henkisesti koko porukasta. Olin paikalla vain fyysisellä tasolla. Henkisesti olin jossain aivan muualla – paikoissa, joissa minun oli parempi olla. En enää uskaltanut puhua sanaakaan, koska pelkäsin, että sanoisin kuitenkin jotain sellaista, joka antaisi kiusaajalleni taas syyn käydä kimppuuni. Haaveilin vaan poispääsystä. Olin täysin merkityksetön sekä itselleni että myös muille. Kykenin hoitamaan vain pakolliset tehtävät, mutta muuten olin liian lamaantunut antamaan itsestäni mitään ylimääräistä. En uskonut kykeneväni saamaan aikaan mitään merkittävää, koska olin alkanut uskoa olevani tyhmä ja merkityksetön. Kiusaajani oli saanut minut uskomaan, että vika on minussa.

Kiusaaminen tuntui lopulta myös kehossa asti ja näkyi muun muassa unettomuutena sekä hiusten, kynsien ja ihon huononemisena. Sairastelin paljon ja kävin lääkärissä selvittämässä syytä joka viikonloppuiseen kuumeiluuni.

Puolitoista vuotta oli minulle liian pitkä aika kestääkseni jatkuvia henkisiä iskuja. Lopulta tilanne kärjistyi niin pitkälle, että kiusaajallani ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin ottaa asia kanssani puheeksi. Kävimme kiusaajan kanssa pitkän keskustelun kolmannen osapuolen toimiessa keskustelussamme sovittelijana. Kerroin hänelle rehellisesti, miten olin kokenut hänen käytöksensä minua kohtaan ja miten se oli minuun vaikuttanut.

Näin, että hän oli oikeasti pahoillaan ja otin vastaan hänen anteeksipyyntönsä. Tuntui kuin jäävuoren kokoinen kivi olisi vierähtänyt sydämeltäni ja pystyin pitkästä aikaa hengittämään. Ei meistä tämän keskustelun jälkeen ylimpiä ystäviä tullut, mutta pystyimme tekemään yhteistyötä. Kun puolen vuoden päästä lähdimme omille teillemme, halasin häntä ja sanoin olevani onnellinen ja kiitollinen, että saimme välimme selvitettyä.

Jos sinä, kiusaajani luet tätä, niin tahdon sanoa sinulle, että olen onnellinen ja kiitollinen siitä yhä edelleen.

Minä selvisin, mutta itsetuntoni kasaaminen ja uudelleenjärjestäminen on vaatinut paljon työtä. Ottaa vielä aikansa ennen kuin tunnen itseni ehjäksi. Olen kuitenkin jo matkalla oikeaan suuntaan. Olen oppinut pitämään puoleni enkä siedä enää yhtään sanaa, elettä tai tekoa, jolla yritetään vähätellä tai alistaa minua. En yhtä ainuttakaan ja tässä asiassa tulen tulevaisuudessakin olemaan järkkymätön. Minua ei alista enää kukaan. Tämä yksittäinen päätös on minulle jo suuri voitto tässä pitkässä, itseni kanssa käydyssä taistelussa.

Jos sinä, rakas lukijani, koet tällä hetkellä sinuun kohdistuvaa kiusaamista, niin minä neuvon sinua: Puhu. Puhu pahasta olostasi ja pyydä apua niin kauan kunnes löydät ihmisiä, jotka uskovat ja tukevat sinua. Älä jää yksin. Etsi kolmas osapuoli, jonka avustuksella pystyt keskustelemaan kiusaajasi kanssa. Mitä nopeammin, sen parempi. Minä päästin tilanteen äitymään liian pitkälle.

Kaikkein tärkein neuvoni, jonka voin sinulle antaa on seuraava:

Älä luovuta. Sinä olet vahvempi kuin itse uskotkaan.

Tunnustin teille tämän tekstin alussa kaikki huonoimmat puoleni. Tein sen siksi, että tahdon vapautua minua pidättelevistä peloista sekä henkisistä kahleista. Aluksi pelkäsin, että heikkouksiani voidaan käyttää aseena minua vastaan, mutta tosiasiassa olen nyt riisunut aseista sekä teidät, että ennen kaikkea itseni.

Nyt olen täysin avoin koko maailmalle – rehellisenä omana itsenäni, eikä kukaan voi minua enää satuttaa.

Sillä vihdoin, minä olen vapaa.

 


 

 


 

VALIKKO