Sauli Sarkanen – Paarmalintu

Teksti ja kuvat: Linda Huhtinen. 


Kustantaja: Sanasato
Julkaistu: 2017
Sivumäärä: 147 s.
Kirjoittaja: Sauli Sarkanen


Isoisäni oli vähäeleinen, viisas ja loputtoman rauhallinen mies.

Siinä missä oma mieleni kulkee alati valtoimenaan, oli hänen olemassaolonsa kuin omani vastakohta. Isoisäni vietti lähes koko aikuiselämänsä samoilla kulmilla, jonka pieniä muutoksia ja ilmanvaihteluita hän seurasi aina hyvin tarkkaavaisesti.

Minä en koskaan tavannut ketään yhtä viisasta, kuin hän oli.

Isoisäni kuoltua valtasi mieleni uudenlainen tyhjyys. Vaikka kuolema on välillä kuljeskellut näilläkin kulmilla, ei mikään menetys ollut vielä koskaan tuntunut samalta, kuin tämä. Palaan vielä edelleen ajatuksissani hänen kotitalonsa huoneisiin, joissa hän vietti kaikki viimeiset vuotensa.

Toisinaan murehdin tyhjyyttä pienen ympyrän sisällä. Silloin äitini lohduttaa minua sanoen: toiset ihmiset pitävät siitä – hiljaisuudesta ja rauhasta. Siitä, ettei aina tapahdu jotakin.

Sauli Sarkasen Paarmalintu sai minut palaamaan ajatuksissani hyvin kauas. Kuviteltuihin metsiin ja laiturinnokkiin, hiekkatien varsiin ja kannonreunaan. Mielikuvituspaikat olivat arvatenkin kuvitelmieni summa – rauhallisuuden tyyssija, minne toisinaan kaamoksen keskellä ajatuksiani pakenen.

 

Vuosikaudet minä olen jo kulkenut

ja katsonut tätä samaa puuta

ja aina erilaista lehteä,

erilaisia suonia sen sisällä,

virtaavia nesteitä sen suurissa koskissa,

kiivennyt lehdeltä toiselle,

astunut ilmaan

sen kaiken yli

Minun silmiini Sarkanen on paitsi runoilija, myös kuvataiteilija. Hänen runojensa tekstit maalaavat maisemia, joita alan lukijana ikävöimään, vaikken ole koskaan niissä todellisuudessa vieraillutkaan.

Siinä missä runouden tehtävä on toisinaan kuljettaa mieltämme tuonnemmaksi, vie Sarkanen minut juuri sinne, minne minun on syytäkin palata. Oman isoisäni luokse.

kun kuljet suon yli

katso kerran taaksesi

muista paluutie

 

Yhteen kokoava runokokoelma Paarmalintu, tuo samojen kansien väliin Sarkasen aiempia kokoelmia, sekä samaa nimeä kantavan uutuuskokoelman. Olkoot totuus mikä tahansa, minun silmiini näyttää siltä, kuin Sarkasen kiivas sydän kävisi runo runolta kohti omaa rauhaansa. Pienessä hetkissä tuntuu, kuin mieltemme levottomuus voisi tavoittaa kauan kaivatun rauhan ja hiljaisuuden– koivujen äänet ja purojen värit.

 

Olen koko yön

asunut yksin.

Ei yksikään metsän eläin tule

sanomaan minulle

että olisin yksinäinen

tai pahasti häiriintynyt.

Ei maailman

raskaasti päättynyt päivä

erota yhtä

ja toista

omaksi joukokseen!

Kaikki kulkevat yhä jonnekin,

missä odottaa huomisen

syömätön

leipä

Sauli Sarkasen kokoelma koskettaa minulta syvältä, sen tekstien palauttaessa minut katsomaan hetkittäin takaisin niihin maisemiin, jotka eivät enää koskaan tule näyttäytymään silmissäni samanlaisina kuin ennen. Se tuo luokseni ikävää ja haikeutta, kipuakin. Eivätkä nuo voimakkaat tunteet minua pelota. Päinvastoin – minusta tuntuu, kuin olisin hyvin onnekas saadessani ne kokea.

 

Ihmisen kuva maailmasta

hänen hartaimmissa haaveissaan

 ei ole tämä

 

Minulle Paarmalintu on kahden sukupolven tienristeys. Kiireisiltä kujilta hiekkatien varteen jätetty kulkija, joka löytää kyllä kotiin, mikäli uskaltaa kulkea myös metsien lävitse.

Sarkasen rauhallinen tapa kulkea pirtiltä laiturille on rohkeutta parhaimmillaan. Se on kiireisen ajan vastavoima ja viisaan näkijän kyky muistuttaa: odota hetki, katso mitä näet!

 

 

Kahden viikon kuluttua tulee isoisäni kuolemasta kuluneeksi kaksi vuotta. Aika kuluu nopeasti, vaikkei sen liikkeeseen luvattu unohdus aina tavoittaisikaan meitä niin pian, kuin haluaisimme.

Jo lapsuudestani asti tapasi isoisäni rauhoitella minua, sanoen: vartoos nyt vähäsen.

En ole vielä valmis, mutta teen matkaani uskoen. Kaivatessani liikkeen tuomaa jännitystä, kaipaankin ehkä todellisuudessa vain kykyä oppia olemaan, kuten isoisäni oli.

Läpi talven olen palannut Paarmalinnun luokse. Avannut sivun sieltä, toisen täältä.

Ja jokaisella kerralla olen muistanut jotakin unohdettua. Lapsuuden uimarannan, tai mökkirannan vedenpinnan, jota nykyään uskaltaa koskettaa vain varpaankärjellä. Lapsena sitä ryntäsi suoraan syvyyksiin, pelkäämättä sitä, miltä kylmyys tuntuu.

Runous on lahja. Se on kaukaa tuotu muisto, johon sinun tulee vielä palata, kasvaaksesi viisaaksi ja väkeväksi.

Toisinaan runous on lohtu. Sanoja, jotka joku toinen keksi, jotta sinun mielesi saisi hetkeksi rauhoittua.

Ajattelen isoisääni ja muistan, kuinka jokainen liike on lopulta vain osa tätä kaunista kulkua.

Ja kerran tulee päivä, jolloin viisaimmankin on aika jatkaa matkaa.

Minä itken nähdessäni, kuinka

Sarkanen kirjoitti:

 

Uusia aitoja on taas rakennettu.

Mutta kanavat on silti pidettävä toiminnassa.

Laiva on jo tulossa,

 sen ääni kuuluu.


Sauli Sarkanen – Paarmalintu

Sanasato, 2017


Linda Huhtinen on tamperelainen kirjoittaja.


 

Balladi toimii omakustanteisesti ja julkaisee artikkeleiden ohella viikoittain suomalaisten runokirjojen esittelyjä. Lue tästä, miksi.  Esittelemme myös pienilevikkistä taidetta eri tyylilajeista. Mikäli haluat osallistua Balladin tekemiseen tai tukemiseen, ota yhteyttä: info@balladi.fi

Voit tutustua töihimme Luo Maailma-sivustolla.


Koska uusien runokirjojen löytäminen on pienien myyntieriensä vuoksi toisinaan haastavaa, otamme vastaan runokirjoja myös kirjoittajilta itseltänsä. Tämä koskee myös omakustanteita. Runosivujen tehtävä ei ole arvostella, vaan ennemminkin esitellä, nostaa esille ja antaa mahdollisuuksia syventyä taiteilijansa sieluntuotokseen.  Esittelemme myös elokuvia, musiikkia, sekä teatteria. Mikäli haluat postittaa teoksesi meille luettavaksi ja esiteltäväksi, laita sähköpostia ja kerromme lisäohjeet: linda@luomaailma.fi

VALIKKO