Surullisen sunnuntain Saarikoski

Surun, murheen – käsittämättömän keskellä, runo on yhä ystävä. Kaukaa lähelle tulevat sanat ovat kertomuksia ihmiseltä toiselle.

Kirjat ja tarinat ovat lohduttajia, jotka kertovat menneestä ja patistavat uskomaan tulevaan. Ollessamme itse sanattomia, voimme luottavaisena antaa mielemme kulkea kohti niitä säkeitä, jotka joku toinen joskus kirjoitti. Siksi yksikään runo ei ole tarpeeton.

Tänään, kun surullinen mieli on liian alakuloinen löytääkseen omia sanojansa, me julkaisemme Saarikoskea.

Pitäkää toisistanne hyvää huolta. Uskokaa ja luottakaa hyvään.

 

En pelkää ketään. Rakastan maailman ihmisiä,

haluan kaikille hyvää,

se on minun politiikkani

että me rakastaisimme toinen toistamme

ei väitellen vaan keskustellen sovussa.

Menisimme ikään kuin mustikkaan yhdessä.

Lämmittäisimme saunan.

Istuisimme laiturilla huohottamassa.

Olisimme ihmisiksi.

VALIKKO